Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä (ja valkoista)

Esinäytös

Jääkiekkoa on pelattu reilusti yli sadan vuoden ajan. Jääkiekon synty löytyy Kanadasta, Montrealista, jossa McGill yliopiston Football Clubin jäsenet pelasivat näytösottelun 1875. Pian tästä jääkiekko rantautui myös Eurooppaan 1800-luvun lopussa. Historian kuluessa säännöt ovat muuttuneet, pelivarusteet parantuneet ja ne suojaavat entistä enemmän pelaajia itseään. Säännöt on tehty noudatettavaksi mutta myös rikottavaksi kentällä ja kabineteissa. Ne ovat kehittyneet vuosien saatossa mutta se on jokaisen pääteltävissä, palvelevatko ne jääkiekon kehitystä vai ovat ennemminkin sitä vastaan.
Nykyisellään jääkiekossa on reilut 20 erilaista suojaa ja reilut 30 erilaista rangaistavaan tekoon johtavaa säännöstä.

Puolesta ja vastaan

Nykyjääkiekon tyyli on ollut karsia fyysinen peli pois ja lisätä peliin suoraviivaisuutta. NHLssä varusteiden ja maalien kokojen pienentämistä on alettu ajaa voimakkaasti läpi ja tuoda julki erilaisia esityksiä, joissa torjunnat ottaisivat entistä isompaa roolia varusteiden pienentymisen myötä. NHLPA eli NHL:n pelaajayhdistys onnistui hylkäämään päätöksen olla koskematta vielä tätä kautta.
Hylätyssä ehdotuksessa ajettaisiin läpi säännöstä, mikä poikkeaisi varusteiden koon henkilökohtaisiin mittoihin suhteutettuna. Aikaisemmin säännöstä on pyritty toteuttamaan kaikille yhteisen maksimikoon mukaan.

Sääntömuutokset ovat aikojen saatossa lisääntyneet. Aikanaan peliä haluttiin saada selkeämmäksi ja varusteet paremmiksi pelaajien turvallista pelaamista koskien. 1980 – luvun alussa suomessa perinteinen verkko + kypärä – yhdistelmän korvaavaa mallia alkoi näkyä jo SM – liigassakin.
1990 – luvun alussa se alkoi yleistyä entisestään ja pian oli tullut jo jäädäkseen.
Nykyään maalivahdeista katsottuna Dominik Hasek ja Tim Thomas ovat maalivahdeista kuuluisimpia vanhan verkkomaskin + kypärän käyttäjiä, kenttäpelaajista taas Janne Ojanen on yksi harvoista yksinäisistä pelaajista, joka pelaa ilman visiiriä pelikypärässään.
Hammassuojien käyttö jääkiekossa on aiheuttanut aikojen saatossa myös myötä -että soraääniä. Toiset pelaajat kokevat hammassuojien käytön hyödylliseksi kuten "Pi*lu" , toiset nykypäivänä turhana , koska se on pikkuraha käydä laittamassa uusia hampaita , kuin käyttää hammassuojaa. Toiset taas eivät välitä hampaiden menettämisistä ollenkaan , se on jokaisen oma asia. Suojan käytössä on vaarana kovan tällin saadessaan saada koko hammasrivistö hajoamaan, jos isku kohdistuu niin, että se osuu koko hammassuojaan. Toiset käyttävät suojaa vain harvakseltaan jos ollenkaan. Monet pelaajat ottavat jo nuorena idolinsa tyylit käyttöön hiustyylien, pelaamisen ja suojienkäyttämisen osalta.
Esimerkiksi Santeri Heiskasen tyyli pelata ei varmasti ole se kaikkein turvallisin pelitapa pelata.

Itse peliin liittyvät säännökset ovat tulleen jäädäkseen, kunnes ne ovat taas vapaata riistaa muutettavaksi.
Formuloissa meni aikanaan niin kauan hyvin, kunnes valovoimaisimpien tähtien eläkepäivät koittivat. Silloin alettiin pelaamaan säännöillä. Nyt tuntuu että sitä tehdään myös jääkiekossa.

NHLssä on ammattituomarit ja se suuntaviitta, jonka mukaan IIHF on alkanut muokata sääntöjä myös muissa sarjoissa toteutettavaksi. SM-liiga ovat säännökset hyväksyneet, jotta liigassa olisi yhdenvertaista pelata niin NHLän kuin kansainvälistenkin pelien osalta katsottuna.
Nekin säännöt puhuvat sen puolesta, että halutaan nähdä enemmän maaleja.
Vuosien saatossa on tutkittu, että peleissä tehtyjen maalien keskiarvot ovat laskeneet. Ensimmäisten tutkimustulosten tultua julki, on jo silloin ajateltu ensimmäisiä kertoja kabineteissa mitä sääntöjen suhteen voisi tehdä pelin kehityksen edistämiseksi.
Pitkän kiekon tekevä joukkue ei saa vaihtaa, kiekon mennessä katsomoon osumatta matkalla mihinkään tulkitaan pelin viivyttämiseksi, taklauksien suhteen ollaan otettu tiukempaa linjaa jne.

Fyysisen pelin valtit ja varjot

Sääntöjen muutokset ovat hyviä, ajavat lajia eteenpäin mutta niiden tulkinta ja sen myötä tuodut sanktiot valmentajien, pelikieltojen ja julkisen tuomion suhteen ovat sellainen viidakko, että tuskin niistä koskaan tullaan ottamaan täysin selvää. Muutama kausi sitten NHLssä sen sai vielä karvaiten kokea Philadelphia, joka nojasi vanhaan fyysiseen peliin. Se jäikin taitokiekkoon perustuvan pelityylin omaavien joukkueiden jalkoihin aika pian. Suomalaisessa jääkiekossa viimeksi mestaruus on voitettu fyysiseen peliin perustuvalla karvauspelillä Tappara vuonna 2003. Sen jälkeen ollaankin edetty askel askeleelta kohti parempaa, viihdyttävämpää peliä.

Aikanaan kaikki lähti varmastikin käyntiin siitä, että Ryan VandenBussche
ja Pasi Nielikäinen ”järjestivät showtappelun”, jolla ei ollut itse pelin suhteen mitään tekemistä. Siitä kohistiin eduskuntaa ja julkista mediaa myöten käsitellen asiaa aikas värikkäästi ja katsomokin otti osaa karkeloihin syytteen alullepanemana ja SM-liigan tahon ylireagoiden tapaukseensakkorangaistuksien muodossa. Tämä tuntui olevan Suomessa ”uusi asia”, joka oli rapakon takaa tullut näemmä kiekkokansan tietoisuuteen, ainakin sen aiheuttamasta kohusta päätellen. NHLssä tappelun aloittaja saa 5 minuuttia ja kumpikin menee jäähylle. Suomessa pelistä lentää pihalle. Ei ole tasavertaista, eihän ? Nykyään otsikoissa on turhan rajut taklaukset, jotka toisaalta vain mielletään sellaisiksi, joskus taas ihan aiheenmukaisikin. Kurinpitolautakunta Muukkosen johdolla on nyt saanut avukseen puolueettoman ja riippumattoman tuomioelimen, joka viime kädessä päättää pelirangaistuksia kovemmista rangaistuksista, eli ottelurangaistuksista. Niin NHLssä kuin kotoisessa Sm-liigassakin tätä värikästä linjan toteuttamista on nähty välillä suoritettavan ala-arvoisesti mitättömien sakkorangaistusten suhteen tähtipelaajien osalta kun taas ylireagoiden ei-tähtipelaajan statuksen saamien pelikieltojen suhteen. Jokaiseen joukkueeseen hankitaan välillä ”gooni”, jonka tehtävä on hoitaa tätä tonttia.
Se on pelote, se on ilmapiirin puhdistaja, jotta oma joukkue voisi keskittyä maalintekoon ja voittamiseen. Näin estetään parhaimmillaan tarpeettomia loukkaantumisia ja tilanteita, jotka eivät kuulu peliin. Tietyillä pelaajilla on tietty status joiden tuomarien silmissä. Näillä pelaajilla ei ole lähtöpaikka samalla viivalla kuin muiden kanssa, koska heidän rooli on olla ”poliisi”. Vieläkin niitä "kovanaamoja" on aina vähintään yksi per joukkue, jotka tuovat tietyn palstatilan joukkueelle tarvittaessa. Kaikki tietävät varmasti sellaisia pelaajia kuten Sami Helenius, Jarkko Ruutu, Derek Boogaard, David Clarkson, jotka ovat jonkinlaisia tähtipelaajien "suojelijoita."

Heitä ovat ne fyysiset pelaajat, jotka suojelevat taidokkaampia pelaajia. Se ei tarkoita sitä, etteikö fyysinen pelaaja voisi olla myös taitava pisteidentekijä. Usein se fyysisyys on pääasiassa, tulevaisuuden kiekossa asetelma tulee kääntymään täysin toisinpäin. Fyysinen pelaaja voi kentällä ollessaan luoda pelotetta, joka heijastuu vastustajan pelaajiin olla käymättä pieniin mutta taitaviin yksilöihin kiinni. Samalla siinä ärsyttämisen ohella iskee myös tehot 1+1 ja ratkaisee pelin joukkueelle. Myös persoonien jännitteet ja kipinöinti kentän tapahtumien myötä ja niiden ulkopuolella aikaansaa sen, että joskus on asetettava oma egokin esiin oman nahkansa kustannuksella. Tällä teolla saa parhaimmillaan aikaan yleisölle viihdettä, mutta myös pelistä se tarpeeton jännite pois. Jäähyt ratkaisevat usein pelin ja sellaiset teot, joita voidaan pitää epäurheilijamaisena ja niistä tulevat jäähyt, eivät kuulu tähän lajiin. Sellaiset teot, missä taas jätetään jäähy viheltämättä, pitää kitkeä ilmapiiristä pois, saaden ne tekijät pois, jotka sitä aiheuttavat pelin ilmapiirissä.
Tällöin tulee usein tappelu, jonka osapuolet saavat pelikiellot aloittamastaan fyysisestä välienselvittelystä.

Myös tietynlaisten pelityylien omaavien pelaajien rooli silmätikuksi joutumisena on myöskin nähtävissä joka kiekkokierros ainakin yksi esimerkki. Valmennus on alkanut myös tuomita tuomarien työskentelyä julkisessa mediassa, saaden itse tai seurakin myös tuomioista osakseen sakkorangaistuksin ja valmennuksen katsomoon passittamisien suhteen. Toimitaan miten tahansa, yksi asia on ainakin selvä. Koskaan aiheen suhteen keskustelu ei tule loppumaan. Siitäkös media elää ja kansa maksaa.

Vahvuus, ei heikkous

Myöskin videotuomarit ovat tulleet nykyjääkiekkoon mukaan, pian myös jalkapalloonkin. Tällä halutaan selvittää viime vuosina kyseenalaisilla tuomiolla ratkaistuja pelejä, joiden epäselvyydestä on ollut montaa eri mielipidettä. Jääkiekossa sillä halutaan tuota mahdollisimman selkeästi esiin se, onko kiekko pistetty maaliin potkuliikkeellä, korkealla mailalla, maalivahdin häirinnällä jne. Nykytekniikan hyödyntäminen ei ole heikkous vaan vahvuus. Se kulkee nykyisen kehityksen kanssa käsi kädessä kun pelitempo nopeutuu ja kahden päätuomarin järjestelmä ei vielä ole ammattilaisten käsissä. Meillä kun ei ole päätyökseen tuomarointia ammattina toteuttavia henkilöitä vielä seepra-asuissaan. Nykytekniikka on siis tuomaroinnin apuna, eikä aika ole ajamassa sen vanhan kunnon silmän ohi.

Onko tuote kunnossa?

Nykyisessä jääkiekossa ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa tuote on ensin tähdet, sitten vasta kaikki muu laitetaan joukkueessa kuntoon. Joukkue ostetaan täyteen entisaikojen pelaajia, joiden vanhasta säihkeestä on jäljellä enää vain pieni kasa tähtipölyä, osalla taas tähteys on vasta nousussa, kenties parin vuoden päästä. Monet joukkueet ovat pääosin olleet merkittävässä taloudellisessa asemassa, kun ollaan kilpailtu tähtipelaajista. Se on usein ajanut seurat taloudelliseen ahdinkoon niin meillä, kuin myös Itämeren ja rapakon takana. Tälläisissä tilanteissa, joissa on konsernin tai yksittäisen henkilön tuki (Lukko, Blues, Jokerit) on ollut hyvä tilanne kilpailla pelaajista. Se on myös tuonut vuosittain rajut taloudelliset tappiot. Seuroja, jotka ovat selvinneet siitä tai selviämässä ovat (TPS, Pelicans, Kalpa) hyvien taustavaikuttajien, osaksi SM-Liigan tukemana ja entisten NHL-pelaajien astuessa isompaan rooliin. Ruotsissa nousua koitettiin tavoitella isoilla summilla (Mälmö Redhawks) uhraten pelaajiin, joita joukkueeseen saatiin haalittua aimokalliilla hinnalla. Se ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta. Nousu jäi haaveeksi.

NHLssä palkkakatto on tullut jäädäkseen, josta kuitenkin monet seurat ovat löytäneet porsaanreikiä huippukalliilla sopimuksilla, joiden sisässä on saatu teknisillä kikkailuilla caphitteihin eli palkkakattoihin lisää pelivaraa tulevia vuosia ajatellen. Myös nykyinen kova kilpailutilanne ajaa pitkiin pelaajasopimuksiin. Valmennuspuolella Phoenixin ent. päävalmentaja Wayne Gretzky tienasi 8 miljoonaa dollaria, kun seuraavaksi kalleimmalla palkalla työskentelevä Mike Babcock Detroitin ruorissa tienasi yli 5 kertaa vähemmän. Sekään ei johtanut kuin konkurssin partaalle, vaikka joukkueessa ei tähtiä vilissytkään. Chicagossa aikanaan vanhemman johtajuussukupolven väistyttyä, saatiin joukkueeseen uutta, raikkaampaa eloa ja televisiointisopimusten myötä rahavirtojenkin määrä kasvoi. Kaikessa on siis kyse organisaation oikeinhoitamisesta ja hyvistä taustavaikuttajista, jotka edesauttavat seuran toiminnan jatkumista pitkälle eteenpäin, eikä lyhyesti sanottuna, vääjäämättömään tuhoon.

Kenties eniten ihmiset tulevat nykyään katsomaan persoonia ja taitavia yksilöitä. Enemmän hyvinä pelaajia pidetään niitä, jotka tuovat peliin viihtyvyyttä.
Nykyisissä urheilun joukkuelajeissa, muissakin kuin jääkiekossa, valtavirrassa kulkeva media haluaa saada lajien mielenkiinnon maksimoitua sarjoissa, missä on vetovoimaisia, mediaseksikkyydessä valovoimaisia tähtiä bisneksen kautta katsottuna. Siksi siihen ei enää riitä otsikot ”Joukkuepelaaminen toi välieräpaikan” tai ”Yhteen hiileen puhaltaminen tuotti tulosta” ja niin edelleen. Nykyään jääkiekossa eletään otsikoista ”Bergele kaikui laitojen äärellä – ylivoimatykki puhui”
tai jalkapallossa : ”VAU! Zlaatanan kova pommi puhalsi alkusoitot Zaragozan kaatoon!”.
Nykyiset joukkueet ja liigat ovat tuotteita, joiden suhteen rahaa tullaan laittamaan likoon entistä enemmän.

Kun koppa on kunnossa, on paketti valmis

Ainoa, mikä on tähteyden ja loistavan lupauksen välillä esteenä, on se henkinen kypsyys.
Esimerkkinä hyvästä harjoittelusta ja loistavasta yksilötaidon ja henkisen kestävyyden tuomien paineiden käsittelykyvystä tuovat nykyisen SM-liigan seuraavat valovoimaiset tähdet : Jerry Ahtola (HIFK) , Mikael Granlund (HIFK)ja Sami Vatanen(JYP).

Nhlssä tulevia supertähtiä ovat Michael Del Zotto (New York Rangers) , Kyle Quincey (Colorado Avalanche) ja John Tavares (New York Islanders) ja Viktor Hedman (Tapa Bay Lighning) muutaman tässä mainitakseni

Osa on saanut elää jonkinasteisena lupauksena kriisijoukkueessa SM-liigassa, josta pelaaja kaupattiin toiseen joukkueeseen, missä nähtiin lupauksen kylvetty siemen. Ahkeralla harjoittelulla työ on alkanut ainakin tähän asti kantaa hedelmää. Valmiudet on olemassa, taidot kehittymässä, paineiden luoma taakka vielä kantamatta. Toiset taas ovat olleet pienestä pitäen poikkeuksellisia lahjakkuuksia, jotka ovat dominoineet nuoremmista sarjoista kohti maan terävintä ykkösliigan kärkeä. Sinne on vielä matkaa mutta takana olevat tapaukset sopimuskiistoineen, odotuksineen ja lunastuksineen ovat vielä takana ja edessä. Alku on lupaava, kenties parempi kuin kukaan odottikaan. Taidot on olemassa, punainen matto on asetettu, pisteitä tulee. Mutta tuleeko yhden heikon kauden myötä kolaus itsetuntoon vai saako se pelaajan kantin entistä vahvemmaksi ? Sen aika näyttää. Toiset taas tulevat kuin hiipien parrasvaloihin, joista ei odoteta julkisuudessa juurikaan mitään mutta taustalla on tiedetty jo kauan. Nyt on vain aika saada se lunastettua myös julkisen median paineen alla. Kykyä on, myös lahjakkuuttakin, mutta löytyykö vielä pelillistä johtajuutta, vai katosiko se viitta ulkomaalaisavun myötä? Olisiko kenties parin kauden päästä se otollisempi aika näyttää kykynsä maan ykköliigassa? Toivottavasti myös silloinkin.

Joukkuepeliä yhteen hiileen

Kiekossa on kunniassa myös edelleen se vanha tuttu tiivis joukkuepeli, joka toimii parhaillaan loistavasti ja miellyttää yleisöä yleisöä yhtälailla yksilöiden rinnalla tai niiden loistaessa poissaolollaan. Suomen jääkiekkomaajoukkuetta on pidetty joidenkin asiantuntijoiden sanomana maailman parhaana joukkuepelaamisen hallitsevana joukkueena.
Siitä voi menestyksen suhteen olla montaa mieltä, onko se kantanut pitkälle menestyksen tielle tai onko se enää ”valttikortti” muihin maihin nähden. Nykyään loistavien yksilöiden hitsautuminen joukkueeksi on edesauttanut muun muassa Venäjän pitkästä aikaa maailmanmestariksi viime vuosina. Bykovin tekemisiä kukaan ei varmasti voi kiistää. Yksilöiden varaan joukkuetta on tällä hetkellä hyvä rakentaa Chicagossa mm. Duncan Keithin, Jonathan Toewsin, Patrick Kanen ja Patrick Sharpin varaan. Pittsburghissa Marc-Andre Fleury, Evgeni Malkin, Sidney Crosby ja Brooks Orpik ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten nuoret tähdet kantavat jo nyt joukkuetta kypsin ottein harteillaan. Mitä vielä voimmekaan odottaa sellaisilta joukkueilta, joiden parhaimmat pelivuodet ovat vasta edessäpäin? Ilman tähtiä olevat joukkueetkin sen sijaan pelaavat tällä hetkellä hyvin. Kauden puolessavälissä olemme niiden iskukyvystä astetta viisaampia. tälläisia joukkueita ovat tällä hetkellä St.Louis Blues, Colorado Avalanche, Los Angeles Kings ja Phoenix Coyotes, joilla ei tähtiä ole mutta joukkue pelaa hyvin J-O-U-K-K-U-E-E-N-A ja niillä vahvuuksilla sarjassa porskuttaa ainakin tällä hetkellä, todella hyvin. Kotoisessa SM-liigassa esimerkiksi TPS pelaa pelaajamateriaalin ylärajoilla, joihin kuuluu välillä notkahduksia, joukkuepelaamisen vahvoja piirteitä tai yksilöiden mahtavia sooloja kentän keskipisteenä. Niistä tulee sen illan tähtiä, kun itseluottamus on huipussaan. Kaikki kuitenkin heidänkin pelitavassaan lähtee pelaamisesta joukkueena. Kalpalla on hyviä yksilöitä, jotka tukevat joukkueen pelitapaa. Siinä on joukkue joka pitää ja tekee peliä koko joukkueen harteilla. Yksilönä jossain maajoukkueessa, heidän vahvuudet eivät tulisi yhtä hyvin esiin. Tutkaparit toimivat ja tukevat joukkueen pelitapaa. Mikäs sen parempaa kuin yksilöiden kasvu ilman, että otettaisiin mitään pois joukkuepelaamisen vahvuuksista tai kehitettäisiin yksilöitä niiden kustannuksella ?

Tämä on se ikuinen dilemma, mitä suomalaiset huippuvalmentajat aina joutuvat miettimään joukkueita kootessaan ja roolittaessaan kauden kynnyksellä.
Useimmiten se menee niin, että tähtien statuksen ollessa himmeämpi sinä iltana, kun jonkin toisen se taas on kirkkaampi tähti taivaalla, ei aina niellä mukisematta. Toiset kokoavat joukkueen täyteen huippupelaajia, joiden roolitusta on mahdotonta tehdä tasapuoliseksi. Yleisö on armoton ja vaatii tähtiä jokaiseen joukkueeseen. Se on toisilla mahdollista, toisilla mahdotonta. Joukkue täynnä tulevia tähtiä on helppo roolittaa, koska ne tähdet eivät näy aina niin selkeästi kuin pohjantähti taivaalla. Sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta on hyvä olla, pelkillä nuorilla ja kokeneilla pelaajilla olevat joukkueet eivät ole tie menestykseen. Se menestys tulee kovan työn kautta. Ne huomispäivän tähdet, jotka tämän omaksuvat, tulevat esiin pikkuhiljaa ja astuessaan parrasvaloihin, räjäyttävät parhaimmassa tapauksessa koko potin ja siivittävät joukkueen mestaruuteen tai ainakin mitaleille saakka. Huonoimmassa he jäävät vain yhden illan satunnaisiksi tähdiksi aka One Hit Wonder tai jokin iso joukkue tulee ja korjaa toisten kasvattamat hedelmät.

Nälkä kasvaa syödessä - huomiointi ja hallinta

Se mikä tekee pelaajasta HYVÄN pelaajan, on jatkuva nälkä kehittää pelaamistaan ja loputon menestyksen jano, joka kertoo pelihalujen sammumattomasta liekistä. Joskus sen esteenä voi olla siirtyminen ”väärään” joukkueeseen, joka tuokin urallaan takapakin sen suuren harppauksen sijaan. Useimmiten niillä todellisilla tähdillä menestyksen jano voi sokeuttaa ja luulot ja todellisuuden ero kostautua liian suureksi. Hyvällä valmentajalla pitää olla myös kykyä huomata sekin varjoisa puoli ja puuttua tähän. Matka huipulta pohjalla on suora pudotus alaspäin mutta se kapuaminen pohjalta huipulle on kivikkoinen mutta antoisa.Auktoriteetti on se A valmennuksessa ja O onnistumisessa joukkueen myötä, sillä valmentaja johtaa joukkuetta, eikä joukkue valmentajaa.
Kaikkea ei aina voi tietää, jos peliesitykset pysyvät samana. Hyvä valmentaja on joillekkin pelaajille kuin isähahmo, jokin pelaaja valmentajalle taas kuin oma poika- Joskus kuitenkin tulee pintaan tapauksia, missä suunta on jo alusta alkaen mennyt aivan päin honkia. Silloin moni miettii, miksi kukaan ei ole havahtunut, kun jotain olisi asialle pitänyt tehä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tästä hyvänä mutta lohduttoman huonona esimerkkinä on Theo Fleury

Sirkus kaikilla mausteilla

Aina asiat ei kuitenkaan mene niin kuin kuvitellaan. Toronton kiekkopyhätössä tehdään asiat niin miten parhaaksi nähdään, usein ei mitenkään joukkuetta edesauttavalla tavalla. Ensimmäisen pelin joukkue voitti ja esitti fyysistä taitokiekkoa GM Brian Burken mieliksi. Myöhemmin peli ei ole sujunut. Tämä ei ole tällä kaudella yllättänyt, sillä joukkue ei pelaa joukkueena, koska sitä ei ole rakennettu oikein. Nimien ja pelaajien sekaannuksien myötä eräs Jeff Finger tienaa 3.5 miljoonaa dollaria kaudesta, vaikka palkka pitäisi olla vain viidesosa siitä. Rahaa laitetaan palamaan toivotaan, toivotaan - meiningillä ilman varsinaista tavoitella rakentaa joukkuetta pelaamaan JOUKKUEENA, jonka jokainen palanen on tarkkaan mietitty.

Tällä hetkellä Torontolla on vankkumaton asema NHLn maailmassa. Kalleimmat liput koko liigassa käyvät kaupaksi kuin häkä, koska kiekkokulttuuri on vahva mutta armoton. Siellä paineet ovat kenties kovimmat kuin missään kiekkokaupungissa. Onnistuneita tähtiä sieltä ei ole löydettävissä tälläkään hetkellä mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Dallasin kolmoskentän pelaajasta vaahteralehtien ykköspyssyksi on Hagmannillakin vielä matkaa. Itseluottamus täytyy kuitenkin olla betoniakin kovempaa kun tämän joukkueen nuttu päällään pelaa. Torontossa se viimeistyään kovettuu yhtä vahvaksi, tai sitten sitä ei ole sen jälkeen enää ollenkaan. Sen on nykyjoukkueessa saanut kokea myös Vesa Toskala, joka sai kokea jo viime talvena rankan kritiikin harteillaan. Tällä kaudella homma ei ole yhtään helpottunut, ainoastaan vaikeutunut. Loukkaantumisistakin kärsinyt Ruotsin Hirmu ja Suomen hassuttelevin maalivahti (lausunnoissaan), eivät ole tervettä päivää nähneet, mutta ei ole koko totuus, vain osasyy.
Kenties Torontossakin se päivä paistaa mutta vain Brian Burken selän takana kun kirstun ympärillä taotaan bisnestä.