Villi länsi Atlantin toisella puolen

Tämä playoff-kevät on osoittanut että momentumit eivät kestä ikuisesti.
Niillä joukkueilla, jotka pelaavat Stanley Cup - finaalissa, vain Chicagolla tasainen momentum on kestänyt finaaliin saakka. Sekin saattaa katketa rymistelevään Flyersiin ja Wachovia Centeriin.

Muutamia poimintoja mainitakseni, Penguins meni Ottawan yli ja Sid sai komeat pisteet tehtyä tuossa sarjassa. Montrealia vastaan Hal Gill luisteli vastaan ja onnistui pimentämään tuon Kanadalle kullan ratkaisseen tähtösen.

Capitals voitti runkosarjan ylivoimaisesti, mutta pelasi liian rohkealla pelillä myös playoffseissa. Se pysähtyi Halakiin ja onnettomaan ylivoimapeliin.

Canadiens voitti Washingtonin ja Penguinsin peräänantamattomuudellaan ja altavastaajana paineettomassa tilassa ollessaan kummassakin sarjassa 3-1 häviöllä.

Sharks voitti kauden aikana väsyneen, kaikki yllättäneen Avalanchen ja hyvän kevään pelanneen Detroitin mutta Detroit-sarjan jälkeen Pavelski ei pystynytkään joukon johdattamiseen Chicagon yli. Se oli liian hidas.

Boston oli jo marssimassa kohti konferenssifinaalia, mutta 3-0 johdon jälkeen seitsemännessä pelissä Peter Laviolette katsoi joukkojansa suoraan silmiin ja piti tunteikkaan jyrähdyksen joukolleen. Sisältöä ei kukaan tiedä mutta sen jälkeen Michael Leighton ei päästänyt 2.5 peliin maaliakaan ja Canadiens ei pystynyt pysymään Flyersin perässä. Myöskin Boston-sarjan Game 4:n paluun tehnyt Simon Gagne on ollut osatekijänä joukkojen johdattamisessa. Hän teki seitsemän maalia noissa seitsemässä ottelussa ja Flyers ei ole hävinnyt kuin yhden pelin sen jälkeen ja pelaa nyt Stanley Cup - finaaleissa.

Myös vastakkainpeluutus on tuottanut tänä keväänä tulosta ja tuhoa. Yli tuplaten on tullut väärästä vaihdosta tulleita jäähyjä, jotka ovat osaltaan olleet ratkaisemassa eri otteluparien tulosta. Armoton meteli halleissa sekä aggressiivinen vastakkainpeluutus ovat aiheuttaneet väärinkäsityksiä ja armotta jäähyjä.

Kotihallun vaihtoetuus kun on kiitos ja kirous, riippuu miten sitä osaa käyttää.

Mediassakin lausahduksia kannattaa varoa, mitä sanoo, koska se on loistava keino motivoitua vastapuolen osalta. Myöskin väärin medialle ammuttu lausahdus Joe Thorntonilta sai taas David Bollandin syttymään oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Pitää Flyersin muistaa olla sanomatta mediassa enempää mitään, pelityylinsä lisäksi mikä voisi ärsyttää Chicagoa.

Jos tarkastellaan maalivahteja, ketkä pelaavat Stanley Cupin finaaleissa, ei palkkapussi yhteenlaskettuna järin päätä huimaa. Reilut 180 000 $ loppukaudesta tienaava Leighton (550.000 eli minimipalkka koko kaudelta) ja koko kauden ajalta reilu 800 000 $ tienaava Antti Niemi ovat hyvä esimerkki, ettei maalivahtiin tarvitse aina panostaa. Sen tietää jo Detroit, tulokaspalkinnosta kisaavan Jimmy Howardin kanssa tai aikaisempien kausien osalta finaaleihin Chris Osgoodilla matkannut punasiipilauma.

Philadelphia Flyers on koko kauden ajan kärsinyt maalivahtisirkuksesta, joka tuntui antaneen vihdoin lisänumeron arvoisella Leightonilla "tulosta". Sitäkään mahdollisuutta Leighton ei olisi saanut ellei Boucher olisi loukkaantunut. Boucher onnistui kaataa fyysisesti pelaavalla tyylillä taidokas mutta liian yksitoikkoisella pelitavalla pelaava Devils ja liian aikaisin puolustamisen ja pelaamisen lopettaneen Bostonin, jonka aikana oli Leightonin vuoro, jolla voitettiin Montreal ja voitetaanko nyt myös Hawks ?

Leightonin kykyihin Laviolette uskoi, joka nappasi Leightonin farmista myös muutama vuosi aikaisemmin. Kukaan muu ei uskonut. Saa nähdä kuka Leightoniin ensi kaudella uskoo jos hän johdattaa Flyersin historiansävytteisellä playoffkevään hurmoksella Staney Cupia nostamaan.

Siinä on kuitenkin yksi este, hyvin karvaava ja syöttölinjat katkova Hawks. Se on kasvanut kausi kaudelta loistavien pelaajien kehityksen myötä jo tämän kauden ennakkoveikkailuissa vahvaksi mestarikandidaatiksi. Duncan Keith, Dustin Byfuglien, Jonathan Toews, Patrick Kane, David Bolland, Antti niemi versus Chris Pronger, Kimmo Timonen, Matt Carle, Simon Gagne, Daniel Briere, Daniel Carcillo Michael Leighton.

Maalivahdit ovat saatu ohitettua tänä keväänä osin väsymisen, osin maalivahtien heikkouksien ja momentumien katoamisen myötä. Tuukka Rask voitti tilastoja miltei kaikilla mittareilla runkosarjan osalta. Ainoastaan pelimäärä ei riittänyt taistelemaan tulokkaan tittelistä. Rask haluaisi varmasti Van Riemsdykin 3-1 maalin unohtaa game 7ssä. Evgeni Nabokovin "nöyryytys" ja Bykovin päätös olla ottamatta Nabbya pois nöyryyttävästä Kanada - pelistä, kenties on jäänyt kaivelemaan hänen alitajuntaan. Hyvien otteiden perään on seurannut muutama huonompi. Olympiakultajoukkueessa paistatellut Roberto Luongo nousi Brodeurin takaa ja ilmeisesti leijuu vielä sen vanassa. Roberto Luongo haluaisivat unohtaa muutaman helpon maalin menemisen taaksejääneissä ottelusarjoissa, tavallinen kuolevaisuus on taas löytynyt Canuksin - nutussa.
Jaroslav Halak haluaa pyyhkiä pois mielestään poikittaissyöttöjen avainaseman löytymisen Flyersin toimesta ja hanskakäden puolelle korkealle ammuttujen kutien uppoamisprosentin. Myöskin Marc-Andre Fleury ei halua muistella enää ensimmäisten maalien helposti menemisen kolmessa pelissä Canadiensia vastaan.

Kun maalivahdeilla on paineita, ne joko kestetään tai sitten ei. Viileähermoinen Antti Niemi on näyttänyt kaikille, miten homma hoidetaan, Raskista ei siihen ollut mutta puolustuskaan ei pelannut loppupeleissä enää yhtä uhrautuvasti. Chicagolla kaikkea ei olla vielä edes annettu, Duncan Keithin hampaita lukuunottamatta mutta siitä myöhemmin.

Montreal ei kyennyt voittamaan Flyersiä, koska heillä oli takana paljon energiaa vieneet ottelusarjat eikä suoraviivainen, taklauksia viljelevä, maalin taakse kiekkoa heittelevä pelityyli ollut helppo puolustettava Josh Gorgesille ja Hal Gillille. Nyt Flyersillä on vastanna Brent Seabrook ja Duncan Keith, jotka on heitetty parhaimpia vastaan ja ovat pimentäneet monta tähteä. Myöskin Dustin Byfuglienin hyökkääjä-puolustaja - kortti on vaarallinen ase Chicagolta Simon Gagnen ratkaisijan viittaa vastaan. Jeff Carterin loukkaannuttua James van Riemsdyk on noussut myös arvokkaaksi pelaajaksi Flyersille.

Flyers tähdet ja yllättävät ratkaisijat ohittivat Gillin ja Gorgesin, ohittavatko he vielä Keithin ja Seabrookin, kumpi on ilkeämpi, Bolland vai Carcillo, onko Prongerin perse tarpeeksi iso Antti Niemen kypärän vaakunoita peittämään, riittääkö Flyersin ruuti loppumetreille saakka vai onko syvemmän materiaalin omaava Hawks mestari ?

Tämä ottelusarja tulee ratkemaan siihen, miten Flyers pimentää Chicagon vastakarvaus - ja hyökkäyspelin ja miten Chicago estää Flyersin rymistelemästä maalille suoraviivaisesti. Chicagon on varauduttava ottamaan paljon iskuja vastaan, kuten Duncan Keith teki. San Jose - sarjassa 7 hammasta menettäneenä, pari vaihtoa vain missanneena, tuli takaisin kentälle ja syötti tärkeän maalin. Siinä on selkärankaa mihin nojata.

Stanley Cupin eteen ollaan valmiit tekemään mitä vain, niin kentällä, kentän ulkopuolella ja pelien hetkien välissä. Kyse on vain siitä mikä menee yli ja mikä kantaa hedelmää. Mutta kaikki keinot on sallittuja, täällä villissä lännessä (Atlantin toisella puolen), kuten Jouni Niemisen blogista sai lukea :

"Philadelphia on tunnetusti raaka paikka playoffseissa, yleisö käyttäytyy ilkeästi ja suorastaan typerästi. Montreal Gazetten veteraanijournalisti Pat Hickey löysi autonsa läheltä Wachovia Centeriä Game 1:n jälkeen huligaanien sabotoimana. Yksi renkaista oli tuhottu puukolla ja mikä pahinta, Quebecin provinssin rekisterilaatat oli revitty irti."

Homma osataan myös Bostonissa .

"Philadelphia-sarjan aikana TD Gardenissa katsojat hakkasivat Flyersin paitaan pukeutuneen katsojan henkihieveriin. Siis todella pahasti. Kun tätä onnetonta katsojaa kannettiin paareilla pois, katsojat heittelivät ovelta saamiaan pieniä pyyhkeitä tämän päälle huutaen:”Welcome to Boston!”.

Welcome to Wild, Wild West.

Superviikko ala Tumpero feat. Scrod, Sandye, Apinamummo

Pahoittelen heti alkuun, jos tekstissä on pahoja virheitä tapahtumien kulusta. Superviikosta on kohta kulunut kaksi viikkoa ja nyt vasta innostuin kirjoittamaan asiasta. Jotkut asiat saattavat olla out-of-memory. Pahoittelen myös tekstin pituutta, mutta itselleni tämän muistoksi kirjoitinkin. Lukekoot kokonaan tämän ne, jotka sen tarpeelliseksi näkevät.

PS. Kuvia voi klikata suuremmaksi, kun klikkaa kuvaa.

Maanantai 26.4.2010

Pelipäivä #1. Herään aamuun normaalisti. Luen sattumalta TPS-kannattajien sivuilta, että mahdolliseen ratkaisevaan SM-liigafinaaliin saisi sittenkin vielä lippuja kannattajakatsomoon. Laitoin välittömästi e-mailia asiasta ja hetken päästä lähdinkin ostamaan R-kioskilta normaalihintaiset liput F2:seen. Tilasin kaksi lippua, vaikka en tiennyt kuka lähtisi mukaani. Ehdotin asiaa Scrodille, mutta vielä hän ei ollut vakuuttunut lähdöstä. Myöhemmin sain kuitenkin yhden kaverin lähtemään mukaan.

Futis-TPS:n kauden 2010 kotiavaus pelattaisiin puolestaan Veritaksella illalla. Tintti Johansson, Riku Riski, Jukka Lehtovaara, Mika Ääritalo... Turkulaisia - hienoja miehiä, kaikki kokoonpanossa. Maltan tuskin odottaa.

Lähden ajamaan kauniissa säässä kohti Turkua. Sää on kaunis, mutta tuulee kovin ja kannattajakatsomossa onkin kylmä. Aloitamme kuitenkin jossain vaiheessa hyppimään ja laulamaan Pepin tahdissa ja kylmyys poistuu hetkeksi vartalosta.

Ottelu on sinällään pettymys vaikka Toni Kolehmaisen vaparimaalilla tärkeä voitto ja 3 pistettä Hongalta varastettiinkin. Peli oli sekaisin ja Honka hallitsi, mutta Jukka Lehtovaaran torjuntojen ansiosta lähdin hymyillen kohti kotia. Lopputulos siis: TPS-Honka 1-0.

Tiistai 27.4.2010

Pelipäivä #2. Päivä alkoi hämmentävästi. Scrod herättää puhelullaan. Hän on lukuisten yritysten jälkeen saanut liput TPS:n peliin Lippupalvelusta. Deadline taisi rämpytyksellä olla 12.00 ja kello 11.15 sitten pamahti, yksi lippu hyville paikoille. Olin lähinnä läpällä aikaisemmin heittänyt, että tervetuloa Saloon yöksi (tässä tapauksessa 4 yötä) jos liput onnistuu saamaan. Pienen sekaannuksen ja selvittelyn jälkeen, tulostan Scrodin lipun ja toivotan hänet tervetulleeksi Saloon koko viikoksi. Tässä vaiheessa oli hieman "odd"-olo.

Scrod tulee siis Tampereelta bussilla Turkuun ja tapaamme jossain Turkuhallilla. Näämmekin ns. hiekkaparkilla ja Scrod heittää matkatavaransa auton takaluukkuun ja voimme siirtyä hallille. Pelissä on järisyttävät panokset. Voitolla näkisimme TPS:n mestaruudenjuhlinnat livenä. Pitkin päivää olin aistivani itsestäni ja myös Scrodin puheesta ja kirjoituksista hieman pessimistiä ajatuksia. "Ei se seiso kuitenkaan."

Ei se seissytkään. Tepsin hallinnan jälkeen tulostaulu näytti kolmen erän jälkeen vierasjoukkueelle 1-2 ja ottelusarja oli nyt 3-1 TPS:lle. Tunnelma oli kuitenkin suht uskomaton kun 11 000 ihmistä huutaa TeePeeÄssää. Nevö föget -kamaa, ehdottomasti.

Kotiin tultiin sitten hieman pettyneinä, mutta Scrodin esittely muulle perheelle ja hänen nukkumispaikkansa kuntoon laittaminen unohti pelin aika hyvin. Telkkarista tuli myös Lyon-Bayern UCL-peli, jota ainakin itse jännittelin. Scrodimaisesti Scrod jutteli samaan aikaan jo ihan kaikesta mutsini kanssa, vaikka olivat vasta tunteneet noin 15 minuuttia.

Keskiviikko 28.4.2010

Pelipäivä #3. Hyvin nukuttu yö takana. NOT. No kuitenkin, tänään piti näyttää vähän kaupunkia Scrodille. Lähdimme autolla liikenteeseen ja pysäköimme sen keskikaupungille, koska minun piti käydä Työvoimatoimistossa, jossa vierähtikin tovi. Scrod siinä odotellessa tulosti yhden työpaikkailmoituksen ja myöhemmin laittoi hakemusta menemään.

Salossa ei niin hirveästi näytettävää ole, joten vein Scrodin urheilupuistoon. Siellä näytin hänelle Salon mahtavan Camp Nou -henkisen futisstadikan ja ison tekonurmen, jossa itsekin potkin ja pelaan lukemattomat kerrat vuodessa. Samalla näytin mm. jäähallit, keilahallin ja modernin Salohallin.

Tänään olisi kaksi peliä. HPK-TPS 5.finaali sekä Wilpas-PIF Salon KHT:lla. Alunperin piti katsoa lätkäpeli jälkilähetyksenä Nelonen Sportilta 22.00, mutta päädyimme järkevämpään ratkaisuun. Lähdimme Wilppaan peliin ja laitoimme molemmat kännykästä Auran Aaltojen selostuksen päälle samalla kun katsoimme kivikovaa salolaista futista. Menimme matsiin muuten vahingossa pummilla tai ainakaan lipunmyyjä ei sen enempää meihin kiinnittänyt huomiota. Saattoi kyllä hyvin olla, että lipunmyyjä-tuttuni päästi ihan tahallaan meidät läpi maksamatta.

Jos joku olisi sanonut kuukausi tästä päivästä, että keskiviikkona kuuntelen TPS:n mestaruuden ratkaisevaa peliä, Salon Urheilupuistossa, yhdessä Scrodin kanssa, olisin luultavat tintannut janaria tiputtavalla iskulla päähän. No se kuitenkin oli nyt todellista. Wilpas voitti PIFin 2-1, mutta missasimme Paraisten kavennusmaalin. Oli aivan pakko lähteä kaupan kautta kotiin hyytävän kylmästä viimasta noin 75 minuutin kohdalla ja siirtyä kotiin kuuntelemaan TPS:n 3.erä. Scrod oli muuten niin kiimassa TPS:n pelistä, että hän sekoitti joukkueetkin ja sai vasta myöhemmin kuulla, että Wilpas tuon voitti. Ei PIF.

Enemmän sekaisin oli kuitenkin teinisluti(t), jotka vieressämme istui. Kendojanari-poikaystävät veivät mielenkiinnon ja tytöt eivät tainneet tietää edes mikä on paitsio. Hihihihihihi oli päivän kuumin puheenaihe.

Lähdimme siis kotiin ja kuuntelimme 3.erän ja tässä tapauksessa koko kauden viimeisen erän Timo Järvenpään kiimaisen selostuksen säestäessä. TPS on Suomen mestari 2010. Ei vittu, tätä ei voinut uskoa.

Luimme, että TPS:n pelaajat tulevat juhlimaan Turkuhalliin mestaruutta illalla ja halliin on vapaapääsy. Vaikka en sitä Scrodille illalla ensin myöntänytkään, niin oli todella lähellä etten olisi lähtenyt ajamaan yöllä kohti Turkuhallia. Otin kuitenkin järjen käteen ja säästin matkaa torstaille, jolloin olisi torijuhlat Turun kauppatorilla.

Illalla katsoimme sitten suorana ainakin osittain Barcelona-Inter pelin, mutta ajoittain kanava vaihtui myös HPK-TPS jälkilähetykseen. Mestaruutta ei voinut käsittää vieläkään.

Ihan kuin urheilua ei oliskaan ollut tänään tarpeeksi, niin yöksi oli pakko virittää vielä Washington-Montreal peli telkkariin. Halakin uskomattoman pelin jälkeen, koko kakskytneljä-tuntisen kruunasi Capsien putoaminen jatkosta. Mitä itkee Ovechkin, mitä itkee Malkin, mitä itkee Bykov. Eiku oho, väärä peli. Vain ensimmäinen osui kohdalleen!

Torstai 29.4.2010

Tänään ei pelata, tänään juhlitaan! TPS oli järjestänyt illaksi torijuhlat Turkuun, koska viikonloppuna eli vappuna tori oli jo varattu. Lähdimme taas kohti Turkua ajoissa. Oli järkevintä pysäköidä auto Veritaksen ilmaisparkkipaikalle, koska Turussa tunnetusti ei liikaa ole ilmaisia parkkipaikkoja. Kävelymatkaa torille on Veritakselta kuitenkin alle 2km, joten ongelmaa ei ollut. Sää oli ehkä hieman kolea. Aurinko ei paistanut, mutta toisaalta ei myöskään satanut. Odotimme, että tunti ennen shown alkua torilla olisi jo porukkaa, mutta hitaat turkulaiset ovat näköjään tässäkin hitaita. Pääsimme toiseen riviin, joten paikat oli mitä mahtavimmat myös kuvaukseen.

Torijuhla oli kaunis. JP Jalo ja Kilpi virittivät tunnelman ylös ennenkuin Poika ja Joukkue tuli lavalle. Huumoria löytyi monelta pelaajaesittelyssä ja joku taisi jostain syystä potea vähän krapulaa ja äänen menetystäkin. Laulu sujui joukkueelta kuitenkin hienosti ja vetivätpä pojat kaksi kappalettakin. Hunajata & Sankarit. Joukkue ja turkulaiset jatkoivat juhlintaa muualla, kun me päätettiin lähteä takaisin Saloon. Kesken matkaa alkoi satamaan kovin, mutta ei se häirinnyt sen enempää. Onnenkyyneleitä, niinkuin Jalo sanoi.

Perjantai 30.4.2010

Sen verran oltiin viikon aikana oltu liikenteessä, että perjantaista tuli ns. lepopäivä ennen oikean reissun alkamista. Fiilisteltiin edelleen Youtuben ja muun median kautta TPS:n mestaruutta ja aloitettiin henkinen valmistuminen kohti Tukholmaa. Laitettiin myös sauna päälle, koska itse tunsin oloni ainakin flunssaiseksi. Yöllä katsottiin vielä pari erää NHL:ää, koska yritettiin saada mahdollisimman paljon unta ennen reissua. Myöhään siis nukkumaan ja yritettiin nukkua mahdollisimman pitkään.

Lauantai 1.5.2010

Reissupäivä! Ihan hyvin tuli nukuttua yö, mutta flunssan ensioireet alkoivat tuntumaan. Tiesin tulevani kipeäksi, mutta yritin pitkittää sen päälle tulemista mahdollisimman hyvin juomalla mm. Finrexiniä.

Vähän sekavissa tunnelmissa lähdettiin bussilla kohti Turun linja-autoasemaa, ei tiennyt mitä reissulta odottaa. Alitajunnassa myös hakkasi omalta osaltani se, että kaikki paperit jne. olisi varmasti mukana. Olin kuitenkin vastuussa laivasta ja pelilipuista. Eli kaikkein tärkeimmistä.

Bussissa Scrod popitteli jo valmiiksi Rödsögårdenia kännykästä ja pikkuhiljaa alkoi tajuamaan, että nyt mennään. Saavuimme Turkuun hyvissä ajoin ja kävelimme bussiasemalta rautikselle, jossa kohtaisimme Sandyen. Sandye oli tuttu livenä vain Scrodille, joten siinä varmasti oli hiukan hämmennystä kun Sandye pamahti paikalle. Nopeasti kuitenkin jännitys rikkoitui kun lähdimme syömään viikonlopun ensimmäistä kebua ennen laivaan nousua. Vapun aikana moni paikka oli kiinni, joten jouduimme hetken kävelemään ympäri Turun toreja, kunnes löytyi auki oleva ruokapaikka. Tilasin itselleni normaalin kebun riisillä. Syödessäni jo huomasin, että kaikki ei ole kunnossa kropassa kun ruoka ei maittanut ja yli puolet jäi lautaselle. En tästä viitsinyt kuitenkaan mainita, sillä olisi tylsää pilata muiden tunnelmat heti ilmoittamalla sairastelusta.

Ruuan jälkeen valuimme kohti satamaa ja pienen odotuksen jälkeen Apinamummo saapui keskuuteemme. Api oli itselleni ja Scrodille ennestään tuttu, mutta Sandye ja Api kohtasivat tässä ensimmäistä kertaa. Tumperon saamien tietojen mukaan, rakkautta ensi silmäyksellä ei kuitenkaan nähty.

Laivaan pääsimme normaalisti ja hetken hytissä idlaamisen jälkeen lähdimme kohti Taxfreetä ostamaan hieman evästä. Hytissä tissuttelimme juomisia, samalla kun odotimme Rödsön keikan alkamista.

Siirryimme kohti Fun Clubia ja siellä tilasimme juomat ja keikka alkoi. Rödsögården soitti mielestäni ihan hyvin. Paljon on silti vielä tekemistä livesoittamisen kanssa, sillä albumilla bändi kuulosti hieman paremmalta. Oli ihan hauska silti kuulla livenä biisejä, joita on fiilistellyt ennen matkaa.

Hyvän keikan jälkeen taisimme mennä takaisin hyttiin vielä hetken jatkamaan Taxfree-juomien kanssa. Jossain vaiheessa iltaa kuitenkin muutamien tanssijalka alkoi vipattamaan, joten Discoon ja Fun Clubiin kävi matka. Totesimme, että ihmisiä oli liikkeellä todella vähän, vaikka laiva oli ennakkoon loppuunmyyty. Myös musiikki oli suht huonoa, joten emme jääneet paikalleen vaan kävimme siellä sun täällä. Kun oltiin menossa jo nukkumaan niin yksi hyvä biisi alkoikin soida ja lupauksesta Scrod lähti Sandyen kanssa tanssilattialle. Ihan hyvännäköistä menoa oli kieltämättä, mutta itseäni häiritsi ihmisten vähyys tanssilattialla, joten skipattiin Apin kanssa tämä.

Joskus kolmen - neljän aikoihin aloimme nukkumaan, mutta hytin kuumuus ja vieras paikka ei ollut paras lähtökohta nukkumiselle. Minä ja Api saatiin nukuttua muutama tunti ennen laivan saapumista satamaan, mutta Scrodin uni jäi huhupuheiden mukaan noin varttiin ja Sandye ei ollut nukkunut silmäystäkään. Ongelmia oli odotettavissa, sillä Sandye oli edellisyönäkin nukkunut vain muutaman tunnin ja pitkä matkustus Turkuun lisää väsymystä lisää. Meillähän ei ollut siis mitään nukkumispaikkaa Tukholmassa, sillä kyseessä oli päivän reissu.

Sunnuntai 2.5.2010

Pelipäivä #4. Vähän karkasi edellisessä osuudessa jo sunnuntain puolelle, mutta siis nyt saavuttiin Tukholmaan ja satamaan. Erittäin piristävän ja iloisen aamuherätyksen meille tarjosi Sandye. Saatiin mukavan positiivinen alku hienolle päivälle.

Olimme aikaisemmin vaihtaneet Viking Linen infossa eurot kruunuiksi ja ostaneet samalla menopaluu-bussiliput keskustaan. Hieman oli ruuhkaa Tukholman vaikeaksi tehdyssä terminaalissa, mutta kerkisimme silti Viikkarin bussiin ja matka kohti keskustaa alkoi. Alunperin meinasimme kävellä tämän 4-5km:n reitin, mutta oli todella hyvä ettemme niin tehneet, vaan menimme bussilla. Oma kunto ei ollut paras mahdollinen ja tuskin muutkaan olisivat halunneet kävellä tuntia vierasta reittiä.

Tarkoitus oli löytää keskustasta metroasema ja sen me myös löysimme. Menimme silti ensin syömään "aamupalaa" pienen harkinnan jälkeen Burger Kingiin. Eipä tuo roskaruoka taaskaan maistunut itselleni, mutta kyllä sillä pienen nälän ja pahan olon sai katoamaan. Api keksi kuitenkin käyttöä ylijääneille ranskiksille ja heitteli niitä parille pululle, jotka jostain syystä olivat terminaalissa. Hyvä, että edes joillekkin maistuu.

Ostimme todella halvat turistikortit (100kr) asemalta. Turistikortilla saa siis matkustaa millä vain julkisella Tukholman sisällä 24 tunnin ajan. Lähdimme kohti Solnaa ja Sandyen "pettymykseksi" metrolla matkustaminen tuntui liian helpolta. Matkustus todellakin oli helppoa ja olisi aika idiootti saanut olla, jos Solnaan matkaaminen olisi epäonnistunut. Tai mistäs sitä tietää. Itse tyytysin vain roikkumaan mukana kun Sandye johti porukkaa pitkin tuttuja(?) Tukholman katuja. Ihan loistavasti osasi kyllä suunnistaa aina juuri oikeaan suuntaan.

Menimme kamojen kanssa siis Solnaan ja matka kesti pääasemalta reilu 5 minuuttia. Hetken pyörittyämme Solnan kauppakeskuksessa ja kyseltyämme mm. stadionilta saako reppuja ja tavaroita säilöön, saimme negatiivisen vastauksen. Lähdimme siis takaisin pääasemalle metrolla ja heitimme tavarat sinne 50kr maksavaan isoon kaappiin. Minusta tämä oli ihan järkevä päätös ja saipahan ainakin aikaa taas hieman kulumaan.

Aika kului ja huomasimme olevamme stadionin ulkopuolella yli tunti ennen ottelua. Menimme istumaan pienen aukion penkeille ja kulutimme aikaa lämpimässä auringonpaisteessa. Siirryimme tästä sitten stadionille.

Paikamme olivat mielestäni ihan loistavassa paikassa tälle säälle. Jos olisi satanut niin tunnelma olisi ollut varmasti aivan toinen, koska kattoa ei ollut päällämme.

Alkulämmittelyssä bongasimme heti tämän hetken AIK:n antisankarin Tomi Maanojan. Sandyen kommentit Maanojaan: "Onpas toi söpö."

Ennen ottelua kaikki nousivat seisomaan ja ruotsalaiset lauloivat todella kauniin avausbiisin. Pelkästään tämän biisin ja hienojen fanian takia toivoisi, ettei AIK tippuisi divariin tämän surkean kauden päätteeksi.

 

Peli alkoi erittäin hienossa, mutta kuumassa säässä. Jo heti ensiminuuteilla AIK siirtyi Djurgårdenin omalla maalilla 1-0 johtoon ja meno oli sen mukaista. Hyvin nopeasti paine kuitenkin vyöryi AIK:n päätyä kohden ja kulmapotkusta syntyi tasoitus. Joel Perovuo teki muuten kyseisen tasoitusmaalin meidän suomalaisten iloksi.

Suomalaisia olikin meidän sektiossa suht paljon ja muutama ainakin kostautui forumisteiksi. Joku huusi Maanojalle "Tomi, vittu sä oot hyvä". Sai ihan hyvät naurut, kun tietää kyseisen lauseen tarinan.

Sandye tuntui pilkkivän kesken pelin aurinkolasien takaa, mutta eipä tämä ketään häirinnyt. Ymmärtähään sen, kun yöunta ei ole yhtään ja lämmin sää siihen vielä päälle. Sandye näki kuitenkin kaiken oleellisen mm. kaikki maalit, joten eiköhän hänellekin jäänyt jotain pelistä mieleen.

Pafin-bonarin takia olimme Scrodin kanssa toisella puoliajalla Djurgårdenin puolella enemmän. Viimein se 1-2 maali tulikin ja samalla varmistui yli 100 euron tulosvetovoitto. Scrod nousi ylös tuulettaakseen maalia kovaan ääneen. Samalla AIK:n hulit heittivät yläpuolelta kuitenkin jotain metallista häntä kohti ja taisi samalla muutama pisara kaljaakin ylhäältä roiskua päällemme. Junttimaisinta mitä tiedät -topicissa nämä. Lähellä oli isommatkin lukemat ja rahat, mutta Kappe Hämäläinenkään ei onnistunut hyvästä paikkaa tekemään maalia. Lopputulos siis 1-2 ja erittäin hyvä mieli.

Kesken pelin mietin, miksi ihmeessä nenä ja otsa kutiaa niin saamaristi. Pelin jälkeen kuitenki kostautui, että lippiksettömien naamat olivat saaneet mukavan punaisen värin todella polttavasta auringonpaisteesta. Reissuun lähtiessä ei tullut ensimmäisenä mieleen ottaa mukaan aurinkorasvaa.

Pelin jälkeen lähdimme takaisin kohti Solnan kauppakeskusta. Olimme luvanneet Sandyelle, että pelin jälkeen saa shoppailla vapaasti. Valitettavasti aikataulumme oli niin tiukka, että varattiin shoppailuun aikaa "vain" tunti. Sovimme tapaavamme tunnin päästä tietyssä paikassa ja erkanimme Sandyestä. Kukaan muu ei tainnut ostaa mitään, mutta Sandye löysi jotain vaatteita itselleen. Emme kuitenkaan lopulta saaneet nauttia laivassa luvattua alusvaate-muotinäytöstä.

Shoppailun jälkeen lähdimme takaisin kohti pääasemaa. Metrossa oli meidän osalta aika hiljasta. Sandye kai yritti saada jotain jutun tynkää aikaa, mutta aika väsynyttä oli porukka. Saavuttiin kuitenkin perille, mutta annoimme laukut olla vielä säilössä. Lähdimme nimittäin ennen laivaan menoa vielä Derby-butikeniin ostamaan matkamuistot. Muistoksi valikoitui Djurgårdenin huivi, joka maksoi 199kr. Lopulta muutaman Sporttikaupan kiertelyn jälkeen, saatiin myös Scrod vakuuttuneeksi Djurgården-huivin ylivoimaisuudesta. Kaikille jäi hyvä mieli ostosten jälkeen.

Ennen kamojen hakemista halukkaat saivat vielä syödä ja paikaksi valikoitui taas joku kebu-mesta. Muutama otti sitten lopulta vielä iltapalaa sieltä mukaan laivalle.

Sitten kun kamat oli haettu niin alkoi suht piinaava reilun tunnin saapuvan bussin odotus. Ei se muuten piinaava ollut, mutta enemmän tai vähemmän väsymys verotti jo matkalaisia. Joku nukkuikin, mutta itse en pysty nukkumaan tuollaisissa paikoissa joten venailuksi meni. Bussi nyt tietenkin lopulta tuli ja taas päästiin venaamaan, nyt puolestaan laivan terminaalissa. Olimme hieman "pettyneitä", ettei kendojuntteja näkynyt Turun laivaan lähtiessä, mutta nyt niitä kyllä riitti. Trikoihin ja peruukkeihin pukeutuneet suomalaiset aiheuttivat enemmän tai vähemmän myötähäpeää terminaalissa hävityn Ruotsi-pelin jälkeen. Onneksi niitä ei sitten näkynytkään loppuillasta. Taisivat jokaikinen sammua laivavalaiden alle hytteihin.

Itse teimme saman kuin lähtömatkalla. Hytti -> Taxfree -> Hytti -> Disco/Fun Club -> Hytti. Poikkeuksena se, että Scrod oli matkasta sen verran väsynyt ettei jaksanut lähteä enää mihinkään juhlimaan vaan jäi nukkumaan. Hytissä vietimme kuitenkin ensin laatuaikaa ja keskustelimme asiallisesti ja syvällisesti hyvän juoman ja naposteltavan parissa. Palaneet naamat huvittivat matkalaisia ja Sandye oli jo valmis meikkaamaan "palovammat" piiloon, mutta loppujenlopuksi näin hurjaksi ei sentään menty.

Lähdimme siis kolmistaan tsekkaamaan laivan menoa ja nyt oli jopa vähän enemmän porukkaa paikalla kun LA-iltana. Rahaa ei paljon ollut enää jäljellä, joten Taxfree-juomat veivät mielenkiinnon baarin antimista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Discoon mentäessä siellä soi karaoke, joten vaihdoimme Fun Clubiin. Hetken idlaamisen jälkeen Sandye halusi tanssia ja pienen houkuttelemisen jälkeen iso mieskin saatettiin kädestä pitäen tanssilavalle. Api komppasi perässä. Tämmöisen creepin tanssimuuvit tuskin kestäisi päivänvaloa, mutta tosi kiva fiilis jäi kuitenkin. Toivottavasti jäi muillekkin. Seuraavakin kappale täisi soida, josta fiilis nousi entisestään. Olihan Scrod popittanut kappaletta pitkin matkaa ja ristinyt sen virallisesti matkabiisiksi.

Loppuillasta koin hämmentävää tunnetta, kun suostuin jopa laulamaan Apin ja Sandyen kanssa karaokea Discon puolella. Valitettavasti kun olimme menossa laulamaan, niin paikka oli muuttunut tylysti karaokepaikasta takaisin Discoon, joten laulaminen jäi välistä. Tähän töppäsi vähän fiilikset kun laivalla ei ollut mitään tekemistä ja hetken siinä mietittiin ja päätettiin mennä sitten siinä aamyöstä nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Hytissä nukkunut Scrod heräsi tietenkin kun tulimme takaisin ja hetken siinä jotain naurunsekaista juttua heitettiinkin kunnes sammutin valot ja kaikki pääsivät rauhoittumaan. Hetken siinä pimeässä kelasin, että olipa hieno reissu kunnes nukahdin lähes samantien.

Laiva saapui satamaan normaalisti ja muutamalla matkaajalla oli havaittavissa pientä vapinaa. Juomamäärät eivät niin korkeita olleet, mutta huono ruoka, vähäinen uni, flunssa ja pitkä reissu yhdessä saivat kropat aika sekaisin. Terminaalista selvisimme lopulta ulos ja ensin hyvästelimme Sandyen, joka lähti Satakunnan bussiin. Minä, Scrod ja Api hyppäsimme bussiin, joka vei ensin Turun kauppatorille. Tämän jälkeen lähdin itse bussiasemalle ja Scrod ja Api rautatieasemalle. Matka olisi viimeistään nyt virallisesti päättynyt ja talsin bussiaseman penkille odottamaan Salon bussia.

Laitoin Sandyelle vielä viestiä, että löysikö hän bussin ja vastaus oli positiivinen. Luulin jo jättäneeni hyvästit, mutta Sandyen bussi tuli satamasta ensin Turun bussiasemalle, joten viestissä luki myös "NÄÄN SUT". Mitään tapaamista ei kuitenkaan enää järjestetty erinäisten syiden takia.

Itselleni jäi todella postiivinen mieli reissusta ja toivon mukaan aistin myös muiden tyytyväisyyden. Paljon tuli nevöföget kamaa ja tämänhän voi ottaa koska vain uusiksi. Kiitos kaikille mukana olleille!

-Tumpero

Les Habitans, un chemin vers le ciel est maintenant ouvert

 

Kulunut playoffkevät on tuonut yllätyksiä ja yllätyksettömyyttä.

Playoffit ovat jo monen mielissä moneen kertaan pelattu. Paperilla näyttää hyvältä. Kentällä asiat ovat toisin.

Kukaan ei varmastikaan uskonut Nashvillen ja Chicagon kohtaamista alkukierroksella niin tasaiseksi. Penguinsin taipumista Ottawalle ei tietenkään tapahtunut, Los Angeles Kingsin nuori joukkue ei voittanutkaan Vancouveria, vaikka siihen uskottiin enemmän kuin kultaa Kanadaan tuoneeseen Loun ja pistepörssin voittaneeseen Henrik Sedinin, vierellään Danielin joukkueeseen. Devilsin putoamiselle Ilyan hankinnan jälkeen ei kukaan muu varmaan uskonut kuin minä, sekä se tuhkimotarina, johon pureuhun enemmän seuraavassa on vielä päättymättä.

Montreal Canadiens. Joukkue joka panosti 100-vuotisjuhlakauden jälkeen joukkueeseen rajuin muutoksin. Joukkueeseen tuli Hal Gillin, Mike Cammallerin, Scott Gomezin, ja Brian Giontan kaltaisia pelaajia, Saku Koivu, Alex Kovalev, Alex Tanguay, Robert Langin kaltaisia pelaajia sai lähteä.

Joukkue pelasi kauden mittaan ailahtelevasti ja Bob Gainey pudotti itsensä GMän paikalta kauden aikana.

Joukkueen tarina ei ole kuitenkaan runkosarjan osalta sen enempää palstatilan arvoinen.

Montrealin piti olla "helpohkosti" playoffeissa, kunnes takelteli loppukierroksilla itseään heikompia vastuksia vastaan ja oli lopulta, mutta kuitenkin playoffeihin päässyt joukkue. Sen ”epäonneksi” vastaan tuli koko NHLän ylivoimaisesti voittanut Washington Capiltals. Backströmin,Seminin ja Ovechkinin ja Greenin kaltaiset tähdet olivat Cammalleria, Giontaa, Gilliä ja Markovia kovempi nippu paperilla. Mutta vain paperilla.Sija 1 ja 8 ei kertonut sarjasta mitään, paitsi aluksi, miten menestystä ollaan maistettu liian aikaisin.

3-1 ottelusarjan johtotilanteessa Washingtonin valmentaja olisi voinut lyödä talonsa vetoa Capsien jatkoonmenon suhteen. Onneksi ei lyönyt. Koti olisi mennyt. Montreal pelasi niin kuin joukkueet pelasivat pitkälti ennen työsulkukauden alkua. Se sai aikaan vastustajaa paljon vähemmän vetoja, alivoimapeli hioutui joukkuepelin kautta vastaiskuja ja nopeaan peliin vannovan Capsin turmaksi. Ovechkin näki Halakin käden värisevän ekojen kierrosten pelien aikana maalien jälkeen. Sen hän olisi voinut jättää huomioimatta. Muuri oli syntymässä Halakin pään sisällä ja se heijastui Capsien ylivoimapeliin. Hal Gill ja Josh Gorges + Halak, blokkasivat ylivoimapelin, lukuisat laukaukset ja Ovechkinin pelityylin.

R.J. Umberger ei osaisi asiaa paremmin tiivistää, mikä Capsin akilleen kantapää playoffeihin lähdettäessä olikaan.  Capitals ei osannut pysähtyä, mutta Canadiens pysäytti heidät.

””En usko, että he olisivat ylivoimaisia mihinkään lännen joukkueeseen verrattuna. He pelaavat väärällä tavalla. He haluavat olla koko ajan liikkeessä. He kelluvat ympäriinsä omalla puolustusalueellaan, väijyen yksinläpiajoihin ja ylivoimahyökkäyksiin pääsyä. ”

Viime kausina ollaan nähty Sidney Crosbyn esiintulo Evgeni Malkinin kanssa ja siihen vielä Jordan Staal, Marc-Andre Fleury ja aliarvostettu Sergei Gonchar. Joskus pohjalla käynti kannattaa mutta huipulla pysyy tasan niin kauan, kuin kantti kestää.

Edellisellä kaudella Sid johti joukkonsa Capsien ja Wingsien yli. Mestaruus oli ansaittu, sisuuntuneen toissakauden finaalien häviön myötä. Tällä kaudella Caps sisuuntui ja voitti runkosarjan. Montreal sisuuntui juhlakauden ja pettyneen runkosarjan jälkeen ja näytti liigan kahden valovoimaisimman tähden omaaville joukkueille.

Jos Montrealin valmentaja Jacques Martin ei ollut aiemmin voittanut paljoakaan seitsemänsiä ratkaisupelejä playoffeissa eli ei yhtään, nyt niitä oli jo yksi. Seuraavaksi tuli se toinenkin. Ensimmäisessä oli melkein kaiken takana maalissa muuri nimeltä Jaroslav Halak.  Hänen ainoana heikkoutenaan voidaan pitää huonoa hanskapeliä, johon ollaan koitettu hakea parannusta kauden mittaan.

Montrealilla onnistujia on piisannut ratkaisun viittaa kantamaan eri osa-alueilla.
Myös Andrei Markovin ja Jaroslav Spacekin poissaolo kokoonpanosta toi P.K Subbanille, AHL-tähdelle yhtä kovat saappaat kuin Veli-Matti Vittasmäelle Aki-Petteri Bergin poistuttua TPSn nutusta loppukaudeksi.

Hän on käyttänyt mahdollisuutensa yhtä lahjakkaasti ja ennakkoluuluttomasti. Näyttäisi siltä kun hän olisi pelannut Showssa aina . Myös Mike Cammalleri teki puolet Pens-sarjassa Canadiensin maaleista sarjassa, Scott Gomezin ja Brian Giontan säestäessä mukana. Myös Travis Moen on ollut tärkeä palanen tätä joukkuetta.

Hal Gill pimensi Gorgesin kanssa Sidin ja Malkinin yritykset niinkuin hän pimensi vastustajien yritykset Pens - paidassa Rob Scuderin kanssa.. Pisteet putosivat yli puolet Ottawa-sarjaan verraten tällä Malkin-Sid parilla. Turhautuminen näkyi Sidillä ottelusarjassa joukkokahinaan mukanaolona, ja kuudennessa pelissä tuli jo turhaa jäähyäkin otettua. Montreal pelasi aseilla, joihin kuuluu edelleen laukausten blokkaaminen, tähtien aseiden lamaannuttaminen ja Halakin unelmapeli. 

Hal Gill blokkasi laukauksia eniten, hänen ainoa poissaolonsa sarjassa sai Sidille yhden maaliin johtaneen mahdollisuuden. Sen enempää hän ei sarjassa aikaiseksi saanut.

Crosbyn olympialaisten finaalin kaltainen maali jäi tällä kertaa uupumaan, joka olisi voinut kääntää sarjaa Pensille jo kenties aikaisemmin. Johtajuutta puuttui. Myös Marc-Andre Fleury päästi kolmesti ensimmäisen Canadiensin vedon maaliin tässä ottelusarjassa ja viimeisessä seitsemännessä Fleury vaihdettiin neljän takaiskumaalin jälkeen. Sen jälkeen uskottiin Pensin takaa-ajon alkavan. Mutta ei. Montreal piti Pensin takanaan ja Mellon areenan ensimmäinen vierailija tuli sulkemaan Mellon Arenan ovet viimeisenä vierailijana. Miten ironista.

Habsin kauden ”herkkupala” ennen mahdollista Stanley Cupin finaalia pidetään jo konferenssifinaaleihin toisena osapuolena "varmana" ollutta Boston Bruinsia. Se on kuitenkin takellellut ottelusarjassa siipirikkoista Flyersia vastaan. Flyers on myös tehnyt omanlaista tarinaansa playoffkeväässä mutta sekään ei olisi ansainnut mitään saavuttamaansa Montrealin kanssa jos kiekkofaneilta kysytään.

Tänä keväänä ei kuitenkaan mikään ole ollut enää mahdotonta jos jokin asia on sitä tähän mennessä vielä ollutkaan urheilun historiassa.

Omasta mielestä mielenkiinto olisi paljon korkeampi Original Six-parin kohdatessa. Pari kautta taaksepäin eräs playoffsarja kun sai legendaarista mittasuhdetta huikean intensiivisenä sarjana.

Mutta Montreal saa odottaa vastustajaansa vielä yhden pelin verran. Siinä on hyvää aikaa vaikkapa Montrealin GM llä miettiä mitä tehdä Carey Pricen ja Jaroslav Halakin välillä. Toissavuonna Huet myytiin ja kaikki toivo laitettiin, liian aikaisin, Pricen harteille. Huetin varjossa olisi hyvä ollut olla vielä yhden kauden ajan. Tällä kaudella Halak oli toisella puoliskolla Priceä parempi ja nyt hän tekee Pricelle sen mitä Jimmy Howard teki tällä kaudella Chris Osgoodille viime kauteen nähden, tuli ja otti paikkansa parrasvaloissa, ainakin hetkeksi.

Jäämme odottamaan, mitä GM, Pierre Gauthier kesällä tekee. Yhtä tiukka päätös kuin viime kauden päätteeksi Niklas Bäckströmin ja Josh Hardingin kanssa Minnesota Wildin GM llä. Sitä ennen toivokaamme Kanadan olevan vielä entisensä, tämän playoffkeväänkin jälkeen, kun jo nyt kauppojen ryöstelyt ovat Montrealin poliisien huolenaiheena. Mitä jatkossa vielä seuraakaan ? Toivottavasti ei  tätä pahempaa. 

Mutta juuri nyt meno Kanadassa on juuri sellainen, kun sen olisi viime kaudella pitänyt olla. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.