Villi länsi Atlantin toisella puolen

Tämä playoff-kevät on osoittanut että momentumit eivät kestä ikuisesti.
Niillä joukkueilla, jotka pelaavat Stanley Cup - finaalissa, vain Chicagolla tasainen momentum on kestänyt finaaliin saakka. Sekin saattaa katketa rymistelevään Flyersiin ja Wachovia Centeriin.

Muutamia poimintoja mainitakseni, Penguins meni Ottawan yli ja Sid sai komeat pisteet tehtyä tuossa sarjassa. Montrealia vastaan Hal Gill luisteli vastaan ja onnistui pimentämään tuon Kanadalle kullan ratkaisseen tähtösen.

Capitals voitti runkosarjan ylivoimaisesti, mutta pelasi liian rohkealla pelillä myös playoffseissa. Se pysähtyi Halakiin ja onnettomaan ylivoimapeliin.

Canadiens voitti Washingtonin ja Penguinsin peräänantamattomuudellaan ja altavastaajana paineettomassa tilassa ollessaan kummassakin sarjassa 3-1 häviöllä.

Sharks voitti kauden aikana väsyneen, kaikki yllättäneen Avalanchen ja hyvän kevään pelanneen Detroitin mutta Detroit-sarjan jälkeen Pavelski ei pystynytkään joukon johdattamiseen Chicagon yli. Se oli liian hidas.

Boston oli jo marssimassa kohti konferenssifinaalia, mutta 3-0 johdon jälkeen seitsemännessä pelissä Peter Laviolette katsoi joukkojansa suoraan silmiin ja piti tunteikkaan jyrähdyksen joukolleen. Sisältöä ei kukaan tiedä mutta sen jälkeen Michael Leighton ei päästänyt 2.5 peliin maaliakaan ja Canadiens ei pystynyt pysymään Flyersin perässä. Myöskin Boston-sarjan Game 4:n paluun tehnyt Simon Gagne on ollut osatekijänä joukkojen johdattamisessa. Hän teki seitsemän maalia noissa seitsemässä ottelussa ja Flyers ei ole hävinnyt kuin yhden pelin sen jälkeen ja pelaa nyt Stanley Cup - finaaleissa.

Myös vastakkainpeluutus on tuottanut tänä keväänä tulosta ja tuhoa. Yli tuplaten on tullut väärästä vaihdosta tulleita jäähyjä, jotka ovat osaltaan olleet ratkaisemassa eri otteluparien tulosta. Armoton meteli halleissa sekä aggressiivinen vastakkainpeluutus ovat aiheuttaneet väärinkäsityksiä ja armotta jäähyjä.

Kotihallun vaihtoetuus kun on kiitos ja kirous, riippuu miten sitä osaa käyttää.

Mediassakin lausahduksia kannattaa varoa, mitä sanoo, koska se on loistava keino motivoitua vastapuolen osalta. Myöskin väärin medialle ammuttu lausahdus Joe Thorntonilta sai taas David Bollandin syttymään oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Pitää Flyersin muistaa olla sanomatta mediassa enempää mitään, pelityylinsä lisäksi mikä voisi ärsyttää Chicagoa.

Jos tarkastellaan maalivahteja, ketkä pelaavat Stanley Cupin finaaleissa, ei palkkapussi yhteenlaskettuna järin päätä huimaa. Reilut 180 000 $ loppukaudesta tienaava Leighton (550.000 eli minimipalkka koko kaudelta) ja koko kauden ajalta reilu 800 000 $ tienaava Antti Niemi ovat hyvä esimerkki, ettei maalivahtiin tarvitse aina panostaa. Sen tietää jo Detroit, tulokaspalkinnosta kisaavan Jimmy Howardin kanssa tai aikaisempien kausien osalta finaaleihin Chris Osgoodilla matkannut punasiipilauma.

Philadelphia Flyers on koko kauden ajan kärsinyt maalivahtisirkuksesta, joka tuntui antaneen vihdoin lisänumeron arvoisella Leightonilla "tulosta". Sitäkään mahdollisuutta Leighton ei olisi saanut ellei Boucher olisi loukkaantunut. Boucher onnistui kaataa fyysisesti pelaavalla tyylillä taidokas mutta liian yksitoikkoisella pelitavalla pelaava Devils ja liian aikaisin puolustamisen ja pelaamisen lopettaneen Bostonin, jonka aikana oli Leightonin vuoro, jolla voitettiin Montreal ja voitetaanko nyt myös Hawks ?

Leightonin kykyihin Laviolette uskoi, joka nappasi Leightonin farmista myös muutama vuosi aikaisemmin. Kukaan muu ei uskonut. Saa nähdä kuka Leightoniin ensi kaudella uskoo jos hän johdattaa Flyersin historiansävytteisellä playoffkevään hurmoksella Staney Cupia nostamaan.

Siinä on kuitenkin yksi este, hyvin karvaava ja syöttölinjat katkova Hawks. Se on kasvanut kausi kaudelta loistavien pelaajien kehityksen myötä jo tämän kauden ennakkoveikkailuissa vahvaksi mestarikandidaatiksi. Duncan Keith, Dustin Byfuglien, Jonathan Toews, Patrick Kane, David Bolland, Antti niemi versus Chris Pronger, Kimmo Timonen, Matt Carle, Simon Gagne, Daniel Briere, Daniel Carcillo Michael Leighton.

Maalivahdit ovat saatu ohitettua tänä keväänä osin väsymisen, osin maalivahtien heikkouksien ja momentumien katoamisen myötä. Tuukka Rask voitti tilastoja miltei kaikilla mittareilla runkosarjan osalta. Ainoastaan pelimäärä ei riittänyt taistelemaan tulokkaan tittelistä. Rask haluaisi varmasti Van Riemsdykin 3-1 maalin unohtaa game 7ssä. Evgeni Nabokovin "nöyryytys" ja Bykovin päätös olla ottamatta Nabbya pois nöyryyttävästä Kanada - pelistä, kenties on jäänyt kaivelemaan hänen alitajuntaan. Hyvien otteiden perään on seurannut muutama huonompi. Olympiakultajoukkueessa paistatellut Roberto Luongo nousi Brodeurin takaa ja ilmeisesti leijuu vielä sen vanassa. Roberto Luongo haluaisivat unohtaa muutaman helpon maalin menemisen taaksejääneissä ottelusarjoissa, tavallinen kuolevaisuus on taas löytynyt Canuksin - nutussa.
Jaroslav Halak haluaa pyyhkiä pois mielestään poikittaissyöttöjen avainaseman löytymisen Flyersin toimesta ja hanskakäden puolelle korkealle ammuttujen kutien uppoamisprosentin. Myöskin Marc-Andre Fleury ei halua muistella enää ensimmäisten maalien helposti menemisen kolmessa pelissä Canadiensia vastaan.

Kun maalivahdeilla on paineita, ne joko kestetään tai sitten ei. Viileähermoinen Antti Niemi on näyttänyt kaikille, miten homma hoidetaan, Raskista ei siihen ollut mutta puolustuskaan ei pelannut loppupeleissä enää yhtä uhrautuvasti. Chicagolla kaikkea ei olla vielä edes annettu, Duncan Keithin hampaita lukuunottamatta mutta siitä myöhemmin.

Montreal ei kyennyt voittamaan Flyersiä, koska heillä oli takana paljon energiaa vieneet ottelusarjat eikä suoraviivainen, taklauksia viljelevä, maalin taakse kiekkoa heittelevä pelityyli ollut helppo puolustettava Josh Gorgesille ja Hal Gillille. Nyt Flyersillä on vastanna Brent Seabrook ja Duncan Keith, jotka on heitetty parhaimpia vastaan ja ovat pimentäneet monta tähteä. Myöskin Dustin Byfuglienin hyökkääjä-puolustaja - kortti on vaarallinen ase Chicagolta Simon Gagnen ratkaisijan viittaa vastaan. Jeff Carterin loukkaannuttua James van Riemsdyk on noussut myös arvokkaaksi pelaajaksi Flyersille.

Flyers tähdet ja yllättävät ratkaisijat ohittivat Gillin ja Gorgesin, ohittavatko he vielä Keithin ja Seabrookin, kumpi on ilkeämpi, Bolland vai Carcillo, onko Prongerin perse tarpeeksi iso Antti Niemen kypärän vaakunoita peittämään, riittääkö Flyersin ruuti loppumetreille saakka vai onko syvemmän materiaalin omaava Hawks mestari ?

Tämä ottelusarja tulee ratkemaan siihen, miten Flyers pimentää Chicagon vastakarvaus - ja hyökkäyspelin ja miten Chicago estää Flyersin rymistelemästä maalille suoraviivaisesti. Chicagon on varauduttava ottamaan paljon iskuja vastaan, kuten Duncan Keith teki. San Jose - sarjassa 7 hammasta menettäneenä, pari vaihtoa vain missanneena, tuli takaisin kentälle ja syötti tärkeän maalin. Siinä on selkärankaa mihin nojata.

Stanley Cupin eteen ollaan valmiit tekemään mitä vain, niin kentällä, kentän ulkopuolella ja pelien hetkien välissä. Kyse on vain siitä mikä menee yli ja mikä kantaa hedelmää. Mutta kaikki keinot on sallittuja, täällä villissä lännessä (Atlantin toisella puolen), kuten Jouni Niemisen blogista sai lukea :

"Philadelphia on tunnetusti raaka paikka playoffseissa, yleisö käyttäytyy ilkeästi ja suorastaan typerästi. Montreal Gazetten veteraanijournalisti Pat Hickey löysi autonsa läheltä Wachovia Centeriä Game 1:n jälkeen huligaanien sabotoimana. Yksi renkaista oli tuhottu puukolla ja mikä pahinta, Quebecin provinssin rekisterilaatat oli revitty irti."

Homma osataan myös Bostonissa .

"Philadelphia-sarjan aikana TD Gardenissa katsojat hakkasivat Flyersin paitaan pukeutuneen katsojan henkihieveriin. Siis todella pahasti. Kun tätä onnetonta katsojaa kannettiin paareilla pois, katsojat heittelivät ovelta saamiaan pieniä pyyhkeitä tämän päälle huutaen:”Welcome to Boston!”.

Welcome to Wild, Wild West.