Drop out - osa 1

Kun lapsi lähtee harrastamaan urheilua, on hänellä usein mielessään vain se, että kentälle tai lajin suhteen lähdetään pitämään hauskaa. Aikaisemmin pihapeleissä ollaan oltu, jonkin harrastekerhon kautta kipinä löydetty tai seuran toiminta on suosittua paikkakunnalla. Silloin puhutaan vanhempien kanssa, haetaan se paikallisen urheilujaoston yhteystieto käsiin, soitetaan, tiedustellaan ja laitetaan lapsi mukaan harrastuksien pariin. Lapset ovat nähneet televisiosta tai kaveripiiristä kyseisestä lajista ja lähtevät joukkoon mukaan. Joukossa kaikki on mukavempaa ja yleensä lähdetään tekemään tästä lapselle tervettä tekemistä, josta voi nauttia, siitä saa liikuntaa ja se luo sosiaalisia siteitä kanssatovereihin. Monesti kutenkin lapsella on vaihtuva mieli. He haluavat aina kokeilla kaikkea ja todellisuus voi iskeytyä rajustikin vastaan. Pihapeleissä ei tarvitse olla tiettyyn aikaan, tai heiltä ei odoteta mitään. Kun mennään urheiluseuraan niin usein joissakin suosituimmissa lajeissa vuodenajat tulevat tekemisen suhteen vastaan. Tällöin lapsella onkin lapsuutensa aikana useita harrastuksia.

Monipuoliset haasteet

Silloin lähdetään hakeutumaan monipuolisempaan lajitaustaan, jotta voisi kokeilla mahdollisimman monta lajia. Kokemuksien myötä on sitten hyvä katsoa, jos mahdollisesti oma ”ura” pitemmälle kantaisi. Tässä voi taustalla olla myös vanhempien halu ohjata lasta toisen lajin suuntaan, kaverit voivat saada mielen muuttumaan jne. On myös valmennusporras, joka vetää omaa linjaa ja heillä on omanlaiset tavoitteet asetettu joukkueen suhteen. Myös joukkueella voi olla omanlaisensa linja, mihin se oma lapsi ei sovi. Tällöin harrastetoiminta voi loppua kesken kaiken, koska lapsen ”kiinnostus kuolee” usein itsestä riippumattomista syistä. Monenlaiset motiivit ovat usein lapsen harrastustoiminnan lopettamisen taustalla. Useamman lajin parissa oleminen vaatii uhrauksia. Myös ammattimaisempaan urheilijauraan tähtäävälle vaaditaan kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä, jotta asetettuihin tavoitteisiin päästäisiin. Tällöin sitä alkaa jo miettiä että lapsekas innostus muuttuu vaativaksi ”työksi” ja motivaatiotekijät muuttuvat entistä mittavimmiksi.

Usein lapsen kyvyt eivät myöskään välttämättä riitä niihin haasteisiin mitä harrastuksellisen tekemisen suhteen vaaditaan. Silloin lapsen maailmat kohtaavat valitettavalla tavalla. Miten sanoa lapselle, että hänen harrastus loppuu, koska hänellä ei ole riittävästi rahkeita enää kyseisen lajin pariin ?

Murrosiässä kun aloitetaan harrastus tai ollaan edetty murrosikään saakka harrastuksen suhteen, saadaan vastaan monia asioita esteenä harrastukselle.
Monipuolisten lajien aikataulutus opiskelujen suhteen voi vaatia aikas paljonkin. Riittävien kykyjen omaavien lahjakkuuksien pääseminen urheilulukioon voi olla se ainoa tavoite, jotta opiskelua ja harrastamista voitaisiin kumpaakin suorittaa tasapainoisesti.

Myös omat kiinnostukset ja mielialojen muutokset tuovat haasteita. On saatu pienestä pitäen monia menestyksen maistiaisia turnauksien ja mitallien muodossa. Loppuu kiinnostus ja haasteet ovat jo kohdattu mielestään riittävän korkealle asteelle. Ei löydy motivaatiota enää jatkaa urheilun parissa. Koulut yleensä ovat pääosassa siinä, jatkaako nuori vai ei. Jos kaverit lopettavat, voi toinen myös lopettaa. Etenkin sarjatasojen nousu tuo aina mukanaan entistä enemmän harjoituksia ja se saman kaveripiirin kanssa ei enää sinne harjoituksiin mennäkkään. Tällöin oma kynnys mennä reeneihin voi olla myös aika korkea.


Itsenäistyminen


Kun nuori alkaa kokea omanlaista itsenäisyyttään eri asioihin, ei enää se isän tai äidin kanssa keskustelu lajin suhteen enää haluta. Myös valmennus vaihtuu junioreissa tiuhaan tahtiin ja se tuttu peliaikaa antanut valmentaja katoaa ja nuorelle tulee muutoksia elämään. Peliaika pitääkin ansaita ja taitavimpia pelaajia tulee kisaamaan kanssasi pelipaikoista. Syitä on monia mutta se on huolestuttavaa kun nappuloista siirryttäessä juniorisarjoihin, lapsen motivaatio harjoitteluun laskee.
Ei enää nähdä sitä mielenkiintoa siinä tekemisessä tai reenaamisessa, halutaan vain pelata.
Myös se tilanne voi olla esteenä, kun pitää valita opiskeleeko tulevaisuutta varten vai jatkaako urheilun parissa pelaten riskillä, että siitä saisi elantonsa.
Monesti painotetaan koulunkäymistä loppuun ja harrastuksen ohessa ammatin hankkimista, jottei uran äkillisen lopetuksen myötä jäisi tyhjän päälle.

Etenkin aikuistumisen kynnyksellä vaaditaan nuorelta päätös, mitä se ammattimaisuus elämässä on.
Monet etenkin kahden lajin välillä joutuvat tekemään tiukan päätöksen, kumman lajin parissa jatketaan. Raha voi tulla esteeksi vanhempien taholta, kun kahden harrastuksen kattamiseen ei rahat enää riitä. Aikakin on jo kortilla, joten jostain on luovuttava.
Myös sen lapsuuden haaveammatin toteutuminen tulee eteen ja se opiskelukin tulee nielemään aikaa ja rahaa jatkossa.


Mitä vaaditaan

Kun katsotaan, mitä ollaan vaadittu, että huippu-urheilijaksi ollaan päädytty, sanotaan että lapsella pitää olla nykyään se 10 000 tuntia liikuntaa pohjalla. Se on se mistä lähdetään ammattilaisurheilijaa muokkaamaan. Lajit muuttuvat ja vaatimustaso alkaa nousta nykyään jo hirmuiseksi. Pitäisi esikouluiässä jo aloittaa liikunnallisuuden harrastaminen useampi tunti päivässä. Tämä kertoo siitä, että kilpailu on kovaa ja päätökset pitää tehdä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
HE ovat myös uhranneet osan elämästään urheilulle. Se mitä se vaatii, ei koskaan tule näkymään muuta kuin silloin, jos nouset huipulle. Sosiaalinen elämä rajoittuu valmennuksen, joukkueen ja reenauksen ympärille + koulu ja muut velvoitteet siinä sivussa. Sitten huipulla ehtii viettämään sitä vapaa-ajan elämää ja hankkia tyttö ja poikaystäviä. Monestikaan ei tajuta, että heillä on jäänyt niin sanotusti sitä elämää elämättä. He ottavat joko nöyrästi sen roolin, että elämä on pääosin urheilua, toisilla voi olla toisenlainen rooli läpi elämän.