Johdetaan joukkueemme kehityskelpoisemmaksi – Tavoitteita vai haaveita ?

Honka

Espoon Honka ei ollut ennen pelannut pääsarjatasolla kunnes nousi Veikkausliigaan kaudella 2005-2006. Suurimmaksi osaksi Hongan aikaisempiin kausiin oli lukeutunut enimmäkseen kausia Ykkösessä ja sitä aikaisemmissa sarjoissa. Varsinaista päämäärää ei joukkueella sen kehityksen kannalta ollut ennen vuotts 2005. Kaudeksi 2005-2006 Honka sai taustavaikuttajiksi uusia toiminnanjohtajia, jotka heti visioivat nousun Veikkausliigaan kauden päätavoitteeksi. Valmentajaksi palkattiin Ville Lyytikäinen, jonka alaisuudessa joukkueen suoritukset eivät olleet sitä, mitä odotettiin. Hän sai potkut kesken kauden ja vastuuvalmentajaksi siirtyi Mika ”Bana” Lehkosuo. Kauden päätteeksi Honka juhli sarjapaikkaa porrasta ylemmäksi. Aloitettiin joukkueen kehityksen kannalta pitkän tähtäimen prosessi. Hallituksessa sovittiin tietty strategia, jonka myötä toimintaa lähdettiin kehittämään. Stadion alkoi saada valoja, lisää katsomokapasiteettia ja europaikkoja otettiin tavoitteeksi.

Veikkausliigajoukkueiden keskuudessa kaikki suureellisemmat puheet otetaava vastaan tietyin varauksin. Ensin ihaillaan jokaisen nousijajoukkueen vuorollaan julistamaa intoa kehittää toimintaa ja pistää tavoitteet korkealle. Kuitenkin pian oltaisiin taistelemassa putoajan ja karsijan paikoista koko kauden ajan. Honka oli toista mieltä. Heidän mielestään pitemmällä tähtäimellä 15 000 paikkaa vetäjä katsomo ja europelit tulevaisuudessa eivät ole hatusta vedettyjä unelmia.

Vuonna 2007 ja 2008 Honka on ollut Suomen Cupin loppupeleissä mukana ja kaudella 2008 joukkue saavutti pronssia ja 2009 hopeaa sarjakautensa päätteeksi. Europelit eivät olekaan tuulesta temmattu idea. Sen myötä ollaan tehty asioita oikein, johtoportaassa on henkilöitä, jotka eivät jarruta asioiden toteutumista vaan sitävastoin vievät asioita eteenpäin. Nykypäivänä Honka on varteenotettava kestojoukkue kärkikahinoihin. Joukkueen toiminnassa pitäydytään omien kasvattien pitämistä joukkueessa ja pelataan tällä hetkellä liigan viihdyttävintä jalkapalloa, mistä myös vastustajajoukkueiden valmennusporras tai taustavaikuttajatkaan eivät kehtaa olla eri mieltä. Yleensä vastustajaa ei kehuta, ainakaan pohjoisessa härmässä. Se ei kuulu meidän verenperintöön.
Joskus asioiden kiistattomien näkökantojen hyväksyntä ei ole heikkoutta. Se on vain realismin tunnustamista.

JJK

Nyt muutaman sarjaportaan ylösnousseena JJK tuli suomalaisen jalkapallon väriläiskäksi. Ville Prihan johdolla sarjatasot vaihtuivat ja viimein tavoite oli saavutettu. Pelattiin Veikkausliigassa. Harjun Stadion oli jo ensimmäisellä kaudella täynnä uskollista kannattajakuntaa. Keskiarvo peleissä oli jo useita tuhansia kauden alussa ja sama liito kesti loppuun saakka. Mutta enestystä ei tullut millään mittarilla, joukkue pelasi antijalkapalloa, hankinnat eivät olleet sitä tasoa mitä heiltä odotettiin. Myöskään pelaajien ja valmentajan välinen luottamus ei enää toiminut. Kaikki asiat mitä pelillisesti pestiin kasvoja tältä kaudelta, oli sarjapaikan säilyttäminen.

Kaikki muu on sen jälkeen otettu taas tavoitteeksi ”porkkanana”. Kannattajille ei tarjottu hienouksia viime kaudella mutta eiköhän se 1000 ihmisen ydinjoukko taas kannattajakorttejansa ensi kaudellekin lunasta. Myös lehterit tulevat olemaan suht täynnä myös ensi kaudella. Mutta huumatkaan eivät kestä ikuisesti. Siitä ollaan saatu esimerkkejä vielä tällä hetkellä suomen (media)vetovoimaisimmassa lajissa, jääkiekossa. Sen katsojaluvut ovat moninkertaisesti korkeammat kuin mitä heikoimmilla jalkapallon pääsarjatason joukkueilla. Se piti joitakin isompia joukkueita tiukoilla mutta hävisi niitä pelejä kaatuen osaksi tehottomuuteen ja pelityyliinsä. JJK kuitenkin pelaa ainakin vielä ensi kaudella Veikkausliigassa.

Toimitusjohtajan mukaan viime kaudesta ollaan opittu. Nyt pyritään saamaan omista junioreista, joita tällä hetkellä on 19 sopimuksesta 10 pelaajaa. Joukkueella budjetti nousee ensi kaudeksi jonkin verran, kokeneita paluumuuttajia pääsarjatason mittareilla katsottuna joukkueeseen ollaan jo saatu palkattua. Myös se tärkein palanen, valmennuspuoli on jo osaksi kyntensä näyttänyt Martonen osaa kehittää nuorista pelaajista lupaavia pelaajia. Se toimi Hongassa, onko Keski-Suomen alueella kosketus sama ?
Sen tuleva kausi näyttää.

Porkkanaa vai keppiä ?

Jos porkkanaksi annetaan mahdolliset europaikat 3-5 vuoden sisällä, jolloin voidaan ehkä joskus päästä pelaamaan europelejä, on se kunnianhimoinen tavoite.
Se vaatii markkinoinnin kehitystä, potentiaalisten, vielä valtaamattomien alueiden haltuunottamista kehittävin askelin. Tuotteen pitää olla kunnossa ja visiot selvät mutta maltilliset. Juuri sarjapaikan säilyttäneenä visiot kuulostavat enemmänkin epätodennäköiseltä kuin realistisilta. Kuulemma ainakin valmentaja uskoo europaikkoihin yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Tavoitteet ja puheet voivat olla vaikka mitä kunnes kausi huhtikuussa alkaa. Se, mihin ne johtavat, nähdään kun seuraava kausi loka-marraskuussa vuonna 2010 loppuu.

Mutta se totuuden siemen piilee siinä, että mitään ei saa jos ei yritä. Ei mitään valmiiksi eteen laiteta. Toivotaan että tavoitteet pysyvät vaikkei latvaan vielä päästä tavoitteissa kurkottamaan.


Ongelmia ja ratkaisuja...

Sarjapelejä halutaan lisätä suomalaisen jalkapallon keskuudessa. Mutta liitot tuntuvat olevan se hidaste lajien kehityksessä. Tarvittaisiin joko :

a) esim. enemmän tukitoimenpiteitä, jotka pitemmällä tähtäimellä olisi suunnannäyttäjä Veikkausliigan ja suomalaisen joukkueurheilun kilpailukykyiselle kehitykselle näissä kahdessa lajissa, jääkiekossa ja jalkapallossa.

b) Toinen ääripää olisi esimerkkinä muun muassa radikaalit toimenpiteet sarjojen joukkuemäärän supistamisen suhteen, jolloin sarjojen taso nousisi mutta pelimäärät voisivat sitävastoin lisääntyä.

Myös muita keinoja pitäisi ottaa huomioon kummankin sarjan kehityksen kannalta.
Puheet ilmaa täyttävät , teot näkyvät.